lauantai 10. syyskuuta 2016

SiNiNEN KUKKA


SiNiNEN KUKKA

Kaikki kuolleet lehdet, korret, heinät;
mahtaa niiden taivaassa olla pehmoista,
ovat sentään varisseet maahan joka syksy
jo paljon ennen ihmisen keksimistä.

Tuollainen ponnistaa äkin mieleen,
veikkaisin että jostain humeetin takaosan
käyttämättä ja penkomatta jääneestä sopukasta.
Kerrassaan omituinen vaan ei omaperäinen eetos.

Osansa saattaa olla siinä
kun muun syyspuuhastelun lomassa on huilipaussi,
kohvekuksa nätisti pivossa kyköttäen -
näkimet lurpallaan -
kaikin puolin visusti pidäkkeettä rantteen tulilla.

Siinä pakkaa normaalillakin ihmisen lapsella
haistimen saaman informaatiotulvan yllyttämänä
mieli kiihottumaan levottoman puolelle,
saatikka sitten tällaisen puolihupsun romantikon
joka nyt näkee kukkaniittuja pirunpelloissakin.

Vasta sahatut kelopölkyt tuoksuvat herkälle,
tursuvat tervaksen sielua hivelevää aromia;
suorastaan vaativat päästä kylpemään tulessa.

Pääsevätkin - oitis kaipuun sinisen kukan päätyttyä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi