PARi KYSYMYSTÄ
Arktisen hysterian kauneus hipaisee koskettain;
tenhoa - luulen - jotain sellaista mystistä,
joka ravistaa varistaen sielun värisemään.
Kyseessä ei ole tuuliajolle joutuneen tuulen
epämääräinen pujahtaminen kaula-aukosta keholle;
tunkeileva ote hiplaamaan ihoa,
pörhistämään satunnaiset karvat linnunlihalla.
Se olisi liian helppo selitys;
jään päällä kotvasen matkanneen tuiverruksen
tuikea ote tavatessa ensimmäinen vastaantulija,
oitis sen saavuttua tänne asettuneiden tykö.
Kosketus - silkkaa uteliaisuuttaan,
pelkästä tutustumisen halusta,
riemun kiljahduksena elämälle.
Niinhän sitä luulis'.
Vaan ei se ole sitä - hiisi tuulen vieköön -,
korkeintaan yksi häilyvä osa kokonaisuutta,
pelkkä ihon reagoima tunne.
Mitä se on sen arktisen valon rinnalla
minkä näkimet siirtävät sielun voiteheksi,
tai sen meren hivelevän tuoksun,
jonka ammolleen virittynyt haistin kiskoo sisään?
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi