POUTAHÄÄT

POUTAHÄÄT

Kummulta ylimmältä tihrataan,
hikiseltä otsalta tihkuvien pisaroiden läpi vahdataan
ihanain keijujen leikkiä mellan kallaassa.

Herkkää kuitenkin on,
paatunutkin ukuli sortuu pehmeyden huomaan,
kiskoo henkeä huokausta varten,
pidättää ryintää pivoonsa;
pälyillen ympärilleen - näkeekö muut.

Kullerokeltasiipi siellä tanssii kosiotaan,
enää sillä harjulla sulhoja on riittävästi;
muuaalla ei
ja heimo elää siksi liipaisimella.

Jos jäkälä siellä tallotaan - niiden tarina on loppu -,
lapsukaiset kun nääs syövät vain
tuiki harvinaista hupsujäkälää,
jota ei parin poronkuseman säteen yli ole missään.

Ankarat ovat elinehdot - tarkasti rajatut
ja ehken sattumalle annettu liikaakin valtaa;
nii-in - kenties -, mutta näillä mennään.

Ilo soljuu poutahäissä tasaisen verkkaan,
taivaanpiirillä ukkosen poika järjestelee
pilvilampaita mieleisekseen katraaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne