maanantai 28. maaliskuuta 2016

EiLiNEN


EiLiNEN

Eilispäivän ankara suojasää sai aikaan ensitahdit,
ylihuikea viiden asteen kevät laittoi
viherpeippokuoron tsirkutukset koetukselle.

Ääntä niiden piti korottaa hyvinkin aivan
parhaiden juopottelukekkereiden tapaan -
sanottavansa oli saatava esille muiden tirpusten
kevättä julistavan sanoman yli.

Samaa hyvää ilmaisivat myös tintit, varpuset,
taviokuurnat sekä pari kuukkelia;
eikä osattomiksi jääneet varekset, hurakat
ja kylän tienoilla liihotellut kaarnepari.

Siinä rantteella viimeisimpiä lumihöytyväisiä
hätistellessä ja puita tulen poveen lisäillessä
joutui koko ajan korvat höröllään odottelemaan
joutsenten trumpettien ylilentofanfaaria.

Toistaiseksi ei osunut kuulottimiin,
mutta saattoihan muu puuhastelu tuottaa meteliä
siinä tuoksinassa sen verta,
että kaukaisimmat tervetulotoitotukset eivät ehken
ylettyneet kuuloluille saakka.

Sanomattakin on selvää,
että joukaiset olivat jo sulavesiin ehättäneet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi