NOLLA

NOLLA

Pienen viileän kuulastama
alkuyön syvän sininen Kirjokansi lumoaa,
kumoaa koleaa oneutta peilatessaan sielun pohjaan.

Piirtyy katsojansa silmiin,
siirtyy vaivattomasti mielen sykkyröihin,
alkaa selittää päättymättömällä ehtymättömyydellä
loppumattoman ikuisuuden käsittämättömyyttä.

Eikä siitä tule loppua koska alkua ei tiedetä;
älli jota pidetään eläinihmisen
eräänä loistavimmista ominaisuuksista,
vaikuttaa hyvin runsaasti ontuvalta,
erityisesti ikuisuuden yksinkertaisuutta ruodittaessa.

Äly on tyhjä nolla - ei tyhjästä mitään voi vähentää;
ellei sillä ole rajoja - ei ole tyhjääkään,
jos on - rajat -, sen voi käyttää.
Täyttää vaikka todellisuudella pikkuhiljaa,
muiden huomaamatta.

Puun latvaan kurkottaminen on turvallista,
loppu tulee vastaan - homma valmistuu
ja voi aloittaa uuden kapuamisen.

Katajaan kapsahtamista kannattaa välttää,
katkeruus myrkyttää oivanakin pidetyn humeetin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne