KULMiNAATiO
Höpsähtäminen hiipii pienin varovaisin askelin,
itsekukin huomaa sen omista oireistaan,
äkkää milloin puoliväli on saavutettu
ja hokaa että paluu lapsuuteen alkaa.
Yksinäisen hiutaleen tanssahtelu,
syrjäsilmällä katsoen näennäisen päämäärättä,
muuta suunnitelmaa kuin ehken maankamara;
kun sellainen saa ihmisen vahtaamaan sitä nokallaan
ja koettaa osuttaa sen kutittamaan kuonoaan.
Se on sitä - kulminaatio, auringon lasku,
ajan ratas on vinksahtanut askeltamaan taapäin.
Samaan tahtiin raksuttaa;
se vyöryykö syntymään saakka,
riippuu monen tekijän yhteissummasta,
eikä sitä kannata enemmälti pohtia - tehty mikä tehty.
Synnymme,
piipahdamme kukin tovin elämässä omaa aikaamme
ja palaamma sitten kuolemaan.
Ei se kovin vakavaa voi olla.
Paitsi ne harmitukset;
vaikkapa esipuperteetin typeryyden raskas synti,
nukahtaminen hehkuvien reisien riettaaseen syliin
kun olisi pitänyt äkätä olla hereillä ja toimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi