ONNETTOMAN PONNETON
Tuuli ujeltaa pirun somasti - kiihottaa,
vonkuu räystään reunaan parahultaisesti,
liki samaan tapaan kuin kollin riettaat maaliskuulla;
on lokakuu
ja ollaan mustassa talvessa.
Synkkää - iloisen surullista,
onean kosteaa,
mieli apeana kapeana nauhana riekkuu tuulessa,
huulessa värinää,
käsissä tärinää;
koko keho hytisee koillisen koleista hipaisuista.
Kuolevia lehtiä pientareella henkitoreissaan,
asfaltilla keltaisia kuolleita liiskantuneina,
wihonviimeiset sinnivät ritvoissaan pajuemoissa;
ei armoa,
putipuhtaiksi oksistot ja karahkat tuulen kynsissä.
Viteliköt törröttävät harmaina märkinä raatoina.
Siellä täällä kuollutta ensilunta,
hajanaisina sohjoina harsuuntumassa,
haihtumassa pois syrjiin pukituissa läjissä.
Hyvä mutta ponneton yritys nujertaa;
ei onnistu tuolla konstein,
vain yllättäin ryöpsähtämällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi