LEiRiELÄMÄÄ

LEiRiELÄMÄÄ

Tämä on kovin ankaraan kokemukseen
perustuvaa ennakoivaa haikailua;
uskon sangen usean lajitoverini yhtyvän.

Leirielämän ikävin piirre on siinä,
että juuri kun oppii olemaan vähillä liikuilla,
lysti loppuu - tyssää tyystin,
ja samat vuosituhantiset rutiinit,
mukaan luettuna tylsät mukavuudet astuvat kuvaan.

Kakkala on jälleen itsestään selvyys,
poissa jännitys - riuku vaiko kyykky.
Poissa improvisaatio mahalaukun täytöksi;
tilalla kystä kyllin notkuva pöydän syrjä
omine vakituisine paikkoineen.

Tiskivuorot iskevät taas seitsemän miehen voimalla;
onnelliset mielihyvät kertakäyttöastioista,
ne ovat jotakin - etupäässä Höyhensaarten tuottamaa
länsimaista hapatusta.

Ja taas mennään seuraavaan pakkaamiseen saakka,
joka saattaa olla ties kuinka kaukana.
Valovuosien päässä.

Ainakin siihen saakka kuni jotain päähän pälkähtää.
Näin se vaan menee - jos mennäkseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!