HURMA
Kuinka kohteleekaan meren läheisyys sielua;
sellainen kutkuttava mielen hiveleminen,
lähes tulkoon julmalta tuntuvan
ihanan sietämättömän rajoissa.
Dramaattinen,
hurja keskitalven sinervänharmaaa sulavesi;
oikuttelee vaihtuvalla mustalla ilmeellään
valkoisia harjojaan purskutellen.
Ei anna rauhaa,
vähän väliä on noustava kurkottamaan sen alati
ja loputtomiin jatkuvaa ikuista muodonmuutosta
kuumana hehkuvan kaminan huostasta.
Onkaava kaakaomuki kourassa
raotettava keskipäivän harmaasta erillensä
kaksi toisiaan hyväilevää sisarusta;
piirrettävä silmillä näkymätön horisontti niiden välille.
Sitten vasta - hämärän jo yhtyessä toiseen,
antautuu sielu muille joutenolon vaativille töilleen;
kera tämän huikaisevan merenrannan antimien.
Yhdessäolon viipyilevän hetken kruunaa
voissa paistettujen turskankielien keko kulhossa;
kylmäsavustetun sillin kyytipoikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi