KUiVAA

KUiVAA

Missä viipyvätkään sateet,
nuo syksyn apeuden tuojat,
loskakelien luojat - lätäköiden mestarit?

Vasta muutama satunnainen ohut tihku;
niin pirun kuivaa veden kaperoa - liki siitepölyä,
että kuivahtaa myrtyneestä silmäyksestä pois.

Ei tämä aidolta syksyltä tunnu,
astellessa tulee hiki jalkojen menohalua estellessä,
oneudesta ei hajuakaan - koleudesta puhumattakaan.

Enteellisen hyytävät,
wanhan hyvän ajan pohjoisen wiimat,
sieltä kaukaisen miesmuistin takaa
pysyttelevät nyt nolosti tuntureiden tuolla puolla.

Kaipa lannistettuina ilmastoinninmuutos-höpötyksellä,
tahi muuten vaan närkästyneenä - voimia keräten
uutta yltiöpäistä myllerrystä varten.

Oikein mieltä kihertää,
sielu yrittää irroitella ilkikurisia toiveita ilmaan;
haikailee neljäkymmenen yön ja -päivän sateesta
vaakasuoraan puhaltavan hirvittävän tuulen sylissä.

Ei tästä muuten ehdi kunnon syksyä tulla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!