lauantai 7. heinäkuuta 2012

VALKOiSET


VALKOiSET

Tyyninä lipuvat pyylevät,
valkoisen laheat - pöyheät korskeat norjat;
yöttömän yön sorjat lompolon mustassa kuvastimessa.

Soluvat arktisen valon mykkinä runoina,
willien sanojen kiihkeinä puroina;
kiehtoen liehtoen,
sieluja punoen runojen lomiin
kauneuden nimiin sanoihin somiin.

Kaartavat kaulaansa itseään katsellen,
liukuvat verkkaan yön tyvenen hymenellä,
pesäänsä valvoen - poikiaan palvoen.

Taivaankaarella synkkä risti,
tumma - äkkikuoleman julmettu uhka;
kaartaa ja saartaa,
saalista kiertää - auvoisten joukaisten sieluja hiertää.

Pelastaa usva,
hellästi kallaita valuu;
kietoo harsuiseen huntuun uljaiden tuskan.

Toivo herää,
wäkevää uskoa rintoihin kerää,
ehkä näkevät poikaset sittenkin
Satumaan hehkuvan ruskan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Valkoiset
    elin läpi runosi, tarinan,
    kummastelen kuinka sanasi kaikuivat leinon tavoin aina omin sanoin vielähän loirin löytää vaan kehtaako vanhalta sepältä pyytää

    VastaaPoista
  2. Anonyymille:
    Sanat asettuvat omille paikoilleen,
    niille varatuille sijoilleen
    kun ne valitaan parhaista mahdollisista.

    Kiitän sanoistasi.

    Loiri - mikä mainio kysymys.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi