KUiKAT
Yksinäisen kuikan haparoivan ikävöivä huuto
ammattilaisen rutiinilla,
yöttömän yön yksinäiseltä ulapalta;
pulahdus
ja tuokion päästä uusi kertaava ulahdus.
Sanattomaksi mykistynyt kaiku ei tiedä mitä vastaa,
ettei vain ponnetonta onnetonta nolaa,
pahenna myrtyneen sielun oneaa tolaa.
Jossain toisella järvellä,
toisessa pitäjässä,
vastaa kaihoisasti toinen
ja pulahtaa sulavasti.
Kuin vallan suomalaiset Etossa toisilleen
saman järven kahtapuolta.
No näitä ei erota poliisi eikä kuolema;
se on tuo kuolpuna järvien välissä,
pitäjien rajalla.
Molemmilla saavutettuja etuja reviirillään,
niistä ei voi luopua - se on maan tapa.
Niinpä huutelevat toisistaan tietämättä toisilleen
vielä kun sarastaa
ja huomen anastaa roolin yöltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi