NÄTKELMÄT VAiPUVAT

NÄTKELMÄT VAiPUVAT Runo № 1300

Vihreäksi paisuva maisema vyöryy
hidastetun filmin tapaan;
ruskea jää unholaan vehreän elinvoiman alle,
tietäen että sille tulee jälleen tilaisuus
väkevimmän kasvunkiihkon laannuttua.
Nyt pelataan elämän säännöillä;
syksyn ennättäissä kuoleman.

Ehtoon rietas ukkonen on ohi,
raemyrskyn pieksämä veden pinta ehyt;
rasvatyyni hymen sulkeutuu koskemattomaksi
sotkan veteen piirtämän arven takana.
Tummassa kuvastimessa musta rannan siluetti.

Ja kuikan huutama valo tulee taivaista.
Lonkain takaa puuntaa valkeus,
raoista siintää päivä keskellä yötä;
pöllöt näkevät nälkää kun eivät voi nähdä pimeässä.
Hiljaisuus - se syntyy kihisevistä hiirenkorvista.

Iltatuulen kuivaama odelma kostuu
yön viileästä hyväilystä leijuvan autereen alla,
notkelman nätkelmät vaipuvat kastehelmien painosta.

Leijuvaa usvaa - kaikki on tyyni.
Tuhannet oudot sanat odottavat malttamattomina
vuoroaan tunturin viltossa kallaassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!