lauantai 19. toukokuuta 2012

HUNTUNA POiS


HUNTUNA POiS

Upean apea kapea polku kiemurteli monimutkaisena
ylös kohti tunturin lakea - hiki virtasi vuolaana.

Sumu ylhäällä oli niin sakea,
että jokaista jalansijaa täytyi hakea,
ottaa jahkaillessaan pahtaan kupeesta tukea
ja lukea wanhoja jälkiä:
manata kun piti kaikki päällensä kerralla pukea.

Sanonpa vaan,
jotta tämä se vielä piti tässä elämässä kokea,
että tuntee olevansa vuorella sokea
kun täytyy alvariinsa ympäriinsä hokea;
näkyykö enää jokea.

Tola oli jotenkin soman onea,
toisaalta suorastaan rapean makea,
jopa kopea - sen verran nopea mieli ja kieli.

Ja itse sumu, kuin hereä pitsinen linnikko,
jonka morsiamen kasvoilta kohottaa ylkä;
katsoo merkitsevästi silmiin
ja se ruso joka ujon nuorikon kasvoille niin nousee...

Se auer liukui huntuna pois hääppöisen tuulen mukana.
Paljasti karun uurretun pinnan;
siinteli kaukana hopea.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

4 kommenttia:

  1. Olet todella hyvä kirjoittaja ja varsinkin tämä runo iski minuun. Luin runon monta kertaa ja joka kerta siitä tuli eri ajatuksia ja tunteita mieleen. Jatka hyviä kirjoituksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymille:
      Tänksistä vaan - hyvä että osui.
      Kyllähän tässä vielä pitänee jatkaa kun valmista on vasta 1300kpl ja 2000 ajattelin tehdä.

      Poista
  2. Kaunista, niin kaunista ja herkkää. Kihelmöi sisimmässä, sanoisin, makeasti ihan sattuu.
    vatukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatukalle:
      Kiitän, noita tuntemuksia kirjoittaa ihan mielellään.

      Poista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi