RAMPA MESTARi

RAMPA MESTARi

Parahultaisesti juuri kun sieluni oli aloittanut
uransa mestarivalokuvaajana Utsjoen pitäjässä,
uutta aurinkoa näppäillessään;
kohtalo - tuo elämän suuri veijari - mokoma,
nähtävästi katsoi, että siinäpä vasta oivallinen höpsö,
joka muutaman onnistuneen kuvan näpsäistyään
hyrisee itsekseen tyytyväisenä.

Niinpä lennäytti persiilleen kovin äkin rantteella
tuon mielestänsä haihatuksen,
luojansa huikentelevan kusiaisen;
ettei kerennyt lempohinen ehättää selkäpiilleen.
Ei kissaa sanoa - presidentin vaaleista tuskin sitään.

Päistikkaa rämpsähti tantereesen auran jäljellä,
otti ja mittasi lukua,
kuin olisi porosonnilta tällin saanut nasuun.

Johan hyytyi mestarin elkeet - puhdisti pukua,
parahti - tuskasta irvisti epeli,
vaan ei luomisen, mutta huomisen ja sitä seuraavan
ja sitä seuraavan tolan,
kipeän olan ja ranteen vuoksi.

Orastavan kevään hereän valon vastaanottaminen
valui filminauhana humeetin laajakankaalla
tulvivan veden sumeina vuolaina pyörteinä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!