TORSTAi

TORSTAi

Valkoista hahtuvaa täynnäns' olevat pulleat säkit
kököttävät muhkeiden pilvien reunoilla;
odottavat lupaa aukaista suppuun kuristettujen
suidensa nyörit vyöryttämään harsuista huntua.

Ukkosta vaan ei kuulu,
ei vaikka kalenterin mukaan sille on taas kekkerit,
muistamista, kunnioitusta ja ylistystä varten;
esi-isiemme ammoin asettamaa tahtoa myötäillen.

Tulen kuitenkin sytytän säilyttääkseni yhteyden.

Tuskin monikaan enää näissä arkisissa puuhissa,
sielun turruttavissa rutiineissaan havahtuu,
pysähtyy akkiloimaan päivän henkistä sisältöä;
semminkin, että sen todettuaan tyyntyy
ja kumartaa sisäisesti Ukolle,
kääntyneenä tyyten poispäin kulutuksen alttarilta.

Marraskuinen harmaa päivä urkenemassa,
ihmisten elettävä tämäkin;
aamutuimaan musta ilman sarastusta,
harmaan esiripun takaa keskipäivälläkin musta,
mustan maan kamaralla.

Lumi pysyy visusti poissa,
sitä ei juhlita.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!