SADERYÖPPYJÄ

SADERYÖPPYJÄ

Humisevan tuulen kuulen kumisevan;
tunturin lakea viistää,
kattopelleissä viheltää.
Lipputangon naru toimii metronomina
joka sairastaa tuperkelia.

Tuuliviirin herkkä pussi tojii
kuin ennen aikojaan ja wanhasta muistista;
ilman aihetta kiimaan nousseen,
höperehtimään alkaneen maakkanaksen buohča.

Länsi-lounaaseen viittaa tämä sojottava tuppi;
luvassa hilpeää koillista Jäämeren raikkautta,
suolaisen tuoksua suven hehkeään syliin
kun luonto vasta puhkeamassa - herkässä vaiheessa,
puuskissa ärjyvien saderyöppyjen armoilla.
Se joka ei pidä terälehdistä kiinni,
on mennyttä kalua.

Mutta hiekkainen maa on janoinen,
ahnaasti hörppää kaiken;
imee saatavilla olevan satavan wiimeiseen pisaraan.

Ja kun aurinko vihdoin saa vuoronsa,
kasvien lehdillä lojuvat pisarat haihtuvat terheneksi;
utuinen, sumeiden sateenkaarien verkosto
muuttaa arktisen arjen hereäksi saduksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!