perjantai 17. kesäkuuta 2011

ABSURDiSTANiLAiSET OVAT KUSESSA


ABSURDiSTANiLAiSET OVAT KUSESSA

Täällä sitä ollaan perunannostotalkoissa Himangalla. Kello ei ole paljon mitään. Ei oikeastaan edes kalvosimessa, sillä kellolla ei ole tässä pitäjässä mitään merkitystä, koska koko pitäjää ei ole olemassa. On vain kylttejä tienposkessa joissa niissäkin mainostetaan opposiittiötä - Keskustaa - omituista.

Niistä kelloista vielä - ei niitä tarvita. Ikiwanhan perinteen mukaan varhaispottu noustaan nostamaan aina ennen sianpierasua (varttia vaille kukonlaulu). Muuten €U tulee ja tuottajahintaa on pakko laskea. 


Varhaispottuluokkaan ei nimittäin päästä normaalina virka-aikana (08:00) aloitetulla pottumaan mylläyksellä. Typerinkään urbanisoitunut ei suostu maksamaan klo 8 jälkeen nostetusta potusta 10 €uroa kilolta - odottaa mieluummin nälissään syksyyn, joilloin hinta putoaa sadasosaan.

Kunhan pottu on nostettu, saatu kiehumaan ja voi sulamaan pilkkumissa kuppisoossia varten, syön kaiken kokoonsaamani ja alan seuraamaan lehtimiehen ja kirjeenvaihtajan otteella erään separatisen järjestön (Pohjois-Kalotin Itsenäisyysliike) jäsenistön haihatuksia täältä paikan päältä.

Potunnostotalkoolaisten ensitapaaminen eilen oli jo melko järisyttävä. Nämä hampaisiin saakka raskaasti aseistetut mies- tai naispuoliset aktivistit eivät lainkaan erottuneet siitä rupusakkien vaeltelevasta laumasta joka kiiruhti eeskahtaalle ahtaan kaupungin kapeilla kujilla urbanisoitunut ilme komeilla kasvoillaan. 

Ei  erottunut sitten millään vaikka pistävillä kokkapuhella ja miekanterävillä sanansäilöillä varustautuneet separatistit kantoivat aseistustaan julkeasti esillä - oikeastaan provosoivasti.

Saa nähdä miksi tämä päivä korjaantuu. Iltapäivällä on kuulemma luvassa esitys jossa Kävelevän Kataistrofin tapaan joku separatisteista uhrautuu ja istahtaa ilmituleen jonkun muun paljaalla persiellä ja todistaa tilannetta seuraamaan saapuvalle lehdistölle, ettei se satu lainkaan. Ei kipua, ei kyyneleitä.

Juuri äskettäin, aloitellessani raapustukseni dramatisointia, wäkivahva mies- tai naispuolinen separatistijoukko (nimet muuten muutettu) poistui vakavasti mumisten kuokanteroitus-grillikatoksesta varttamaan paatuneet pottukuokanvarret veitsenteräviksi tahkotuilla, pääsääntöisesti 3-piikkisillä. 


Joku warhempaa polvea oleva näyttää yhä suosivan rahvaanomaisempaa, brutaalimpaa 2-piikkistä mallia - lienee sielultansa nopeampi-iskuinen, että ennättää samassa ajassa hutaista pari kertaa tiuhempaan kuin 3-piikkisillä rei'ittävät. 
Yhdellä wanhalla peijuunilla muuten vielä lappeellinen versio 2.0.

Jo ajatuskin kauhistuttaa - millaista jälkeä tuollainen porukka voi saada aikaan, sikäli mikäli osaa kurillisen joukkokäyttäytymisen strategisella hetkellä. Ei kahta puhetta.
Aiheellinen journalistinen kysymys lieneekin:

"Seuraako kurittomista sotilaista vähemmän poliittisia ruumiita?"

Aamu akatsukiteeraa (sarastaa) pikkuhiljaa. Lestijoen toisella puolen, Absurdistanisssa, on koko yö kypsytelty hallitussopimussåppaa ruåtsalaisittain maustettuna. Saapa nähdä miksi myrttiytyy kun aikansa kiehuu liemessään. 


Ainakin såpan säilyvyyden kannalta esiin on noussut sellainen järisyttävä uhkakuva merenpuoleiselta taivaanpiiriltä, että alkaa epäilyttää jo ennen kuin såpansyöjät ovat ehättäneet vyöttää kaulappunsa. 

Kovin runsaasti näyttää siltä, että tovi sitten Epsanjan suunnalle noussut uhkaava ukkospilvi saattaa myrtiyttää kyseisen keitoksen jo ennen kuin syksyyn saakka on päästy.
Niin pahoin palaneet pullat tuntuvat olevat Epsanjalaisten uunissa tietää juoruta pitäjän ainoa ehtaneiti ja wanhapiika Financial Times.

Miksi menee ja minne? Siitä suuntia nähdään separatistipäivän tulosvastuullisissa arvioinneissa iltapäivällä grillikatoksen uusissa aseidenteroitus-sessiossa.
Julkilausunnolle päädyttäneen vasta yksireikäisellä jonossa istutun täysistunnon jälkeen.

Päätän lähetykseni tähän.

Absurdistanilaiset ovat kusessa. Toivotan heille varovaisuutta lausunnoissa tämän ehtoisissa terassipalavereissa, ettei se valu suuhun.
Sen sijaan Pohjois-Kalotin Itsenäisyysliikkeellä näyttää menevän varsin hyvin. Minimipääomalla huseerava liike haihattelee kevyen oloisesti tässä raskailla mieli- ja uhkakuvilla katetussa velkaisessa maailmassa.

Itella Scriptum.
Liittymislomake Pohjois-Kalotin Itsenäisyysliikkeeseen



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Joka nyt pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä suitset ja ruoska.

2 kommenttia:

  1. Tervehdys. Täällä Rautiossa hippailee karhu mökkien liepeillä, ei ole tullut ainakaan vielä meille vaikka olen odotellut kameran kanssa yötä päivää, lomalla kun olen. No, karhuja täällä on ollut iät ja ajat joten ei siinä mitään ihmeellistä, mutta kun äsken avasin paikallisen aviisin, niin sieltä löytyi juttu Harmaasudesta ja vielä kuvan kanssa. Epäilen samaksi mieheksi, joka on tämän blogi ylläpitämä voima. Oisin käynyt paiskaamassa tassua jos tiesin että kulmilla pyörit, mutta ohi meni. Vaan ei kun mukavaa kessää. :-) ( kova juttu tuo 1001 ja runoa )

    VastaaPoista
  2. Pekalle:
    AYE'TEI'H!
    Eppäillä soppii, mutta hukka se on...
    Taisi olla Kalajoki-lehti, joku sieltä kävi jututtamassa.
    No joo, eipä sitä käyntiä kirkossa kuuluteltu, mutta mikä ettei.
    Hyvää karhullista kesää sullekkin Rautaseppäseen.
    Ja kiitos kommendeerauksesta.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi