perjantai 29. huhtikuuta 2011

PANETTELUJA


PANETTELUJA

Tästä alkaa tulevaisuus ja tähän se loppuu. Väliin mahtuu melkoinen kaplakka, kina ja suunsoitto siitä kuka saa pitää suitsista kun joka tapauksessa hevoinen on karkaamassa käsistä ja vieläpä tuo tamma jonka äitikin oli sattumalta tamma - laukalle rynnätessään kusee hännälle ja huiskauttaa. 
Silti suitsiin janoavia näyttää piisaavan, vaikka tuulee yhä niin reippaasti ettei ole vielä lainkaan selvä astuuko Absurdistanissa suitsiin McKinseyn II hallitus.
 

Makeaa on valta, makeaa, vaikka olisi kuolemaksi saakka, mutta kun hulluus iskee, ei sen yli käynyttä. Emme tiedä uskovatko edes jumalat toisiinsa tällä erää. 
€U-laivan kaatuminen ääriään myöten velkaisessa  urolastissa häämöttää, sen verran kallistuneena seilaa globaalissa meressä. Vain ne selviävät rannalle joiden omaisuus on päässä kuten runoilija Simonideksella.
 

Persut ovat par'aikaa joka tuutista laskiämpärillä kaadettavan leimansa ansainneet, mitäs lähtivät soitellen sotaan. Aika näyttää onko sakissa munaa muuhun kuin sloganeihin. Saattaa olla, ettei siihen mene edes kauaa kun huominen tulee.
Jos on siteeksikään vaalienaluspuheissa totta, menevät ryskyen läpi sinisen kiven ja porskuttavat vapaille vesille kauhomaan kannatusta laariin.

Jos nielevät syötin peli on pelattu.

Tästä kommentaarista tulee väistämättä lyhyenläntä, koska juurikaan mitään oikeaa tietoa ei ole rupusakkilaisten saatavilla, vain ennakkokäsityksiä ja leimoja jotka on lätkäisty erinäisten povausten tuloksina kellekkin kannettavaksi.

Suurin osa karhuista on jo nyljetty vaikka ne vielä rymyävät viteliköissä sinämoisenaan.

Vaalien voittaja on selvillä. Vaalissa eniten ääniä saanut on selvillä. Koko tulosjärjestys on selvillä. Osa valtion taloussuunnitelmastakin on selvillä - tulot ja menot, velatkin, mutta wanhat hallitsijat ovat saaneet koristella sen kakun.

Sekä tietysti hallitusohjelma jonka on laatinut amerikkalainen konsulttifirma konsulttiyhtiö McKinsey & Company. Sekin on selvillä.

Heh ja hah - viimeisimmän tiedon mukaan vaikuttaa runsaasti siltä että kokoomuksen hallitusohjelma tulee konsulttitoimistosta ja vaaliohjelma - yllätys, yllätys, yllätys… mainostoimistosta!
Tulevatkohan leikkauslistat potilastoimistosta?
 

€uro-uskovaisten kohtalosta on annettu niin monenkirjavia lausuntoja, että asialla täytyy olla totuus jossakin takaoikealla. Sitä vain ei haluta paljastaa vielä.

Kenelle koituu suurin hyöty esille nostetusta hallituskaavailusta? Kenelle hallitukseen meno on uhka? Ei nuo politikkapaskat niin typeriä ole, etteikö ne moista miettisi synkkinä vallanhimon öinään?
Ei tässä paljonkaan viitsi spekuloida kun juomuksetkin on jään alla ja kokemaan pitäisi ehtiä mutta.

Sen verta; pullauttavatko demarit ja persut kokomustan tunkiolle, niin saattaa käydä. Se saattaa olla ainoa kunniallinen tie, siis syrjäyttäminen - kokomustalle, päästä kasvamaan korkoa opposiittiöstä käsin samaan aikaan kun demarit ja persut rypevät kaulaansa myöten kusessa kokomustan ja kepuleiden järjestämässä keitoksessa.
 

Minusta typerin vaihtoehto nyt kaavailluilta kumppaneilta; päästää se luikahtamaan pois niistä vastuista joita kokomusta on kailottanut koko fantastisen vaalikauden.
 

Suorastaan typeryyden huippuhan se olisi, mutta valta sekoittaa pään, hyvin - myös opposiittiössä toimineilta ja etenkin vaalivoittajilta.

Sääli on sairautta. Jos edellisen vallan täystuholaiset halutaan nollata, täytyisi entisen koalition sallia nousta valtaan ja upottaa se sitten kunnon rytinällä äänestämällä Portukalinoiden velkapaketti Suomen osalta kumoon.
 

Sinne tänne säntäilevälle vaalikarjalle täytyisi kongreettisesti osoittaa, että ketkä tätä sodissa tapeltua maata ja varallisuutta kenkkäävät muille maille vierahille.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Joka nyt pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä suitset ja ruoska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi