PYSÄHTYNYT RAPSODiA

PYSÄHTYNYT RAPSODiA
 

Talven ja huuruisten puiden maa elää rohkeasti;
eeskahtaalle riuhtova myrsky ujeltaa ohimennessään,
pöllyyttää tuoksulunta - sekoittaa pasmat
ja sitten järjestää ne uuteen uskoon.

Ryöpyttää riepottaa,
varistaa koivuin ritvat jäisiksi vitsakimpuiksi,
vavistaa männynkäkkäräin lakkapäät tummiksi
möykyiksi tunturin orttaa vasten.

Kun tyyntyy toviksi,
silmiä avataan siellä sun täällä;
verhoja raotellaan, nietoksen pinta murtuu,
utelias kuono tunkee haistelemaan uutisia
ja äänetön, untuvainen kuolema nappaa sen.

Kaikki on muuttunut,
siloiseksi kuontunut valkoinen maailma on tasattu,
poroelon arpeuttama kielas on taas piikainen;
valmiina odottamaan uutta polkijaansa.

Aallot jähmettyneet patsaiksi hysteriaan,
ulina laantunut hiljaisuuden hunnuksi kinoksiin;
sijoilleen pysähtyneen rapsodian rikkoo
satunnainen pakkasen napsahdus.

Kaarne piirtää viirun taivaanpiiriin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!