lauantai 7. elokuuta 2010

MiKÄÄN Ei MUUTU


MiKÄÄN Ei MUUTU
 
Elokuun uneliaat, kauniit vedet virtaavat hitaasti,
poispäin, alaspäin.
Tekevät tilaa syksyn rankoille sateille näin,
vaikka tyvenen pinnan alla uinuu yhä muriseva virta,
se joka kurimuksessa yltyy kiihkeään menoon;
imaisee jalat poron alta ja vie mukanaan Ahtolaan,
laantuen vasta jokilompolossa itsekseen.

Rannan kivellä seuraton yksinäinen lokki,
mittaamassa akanvirrassa huilaavia kaloja.
Vain alamittaiset ja mitattomat hyväksytään peliin
jossa voittona on elämä.

Mustalla kivellä valkoista paskaa läjä,
mäjähtäneenä kuitiksi kiinnostuneille.

Pikkuruisen sateen tikistämä heiveröinen kyynel
ruohonkorressa päättämättömänä,
päästääkkö irti näkymättömän voiman pyynnöstä
ja valahtaa kasvulle sekä elämälle tuoksuvaan maahan,
vaiko ei.

Vuodesta toiseen samat rituaalit,
mikään ei muutu paitsi lokki.
Ja pisara.
Ja sää.
Sitten myötäleeseen seilaa lastu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Niinpä niin, samat asiat ja rituaalit ajasta toiseen, vain erilaisena versiona. Sitten pistetään mietintään, mikä niistä on paras niinkuin lauluissakin ja niiden laulajissa.

    VastaaPoista
  2. Unelmikolle:
    No niin se vaan näyttää menevän ja sujuvan.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi