lauantai 3. heinäkuuta 2010

LUONTORETKi SUOLLE


LUONTORETKi SUOLLE
 
Pursujen huumaavan kirpeä tuoksu kuumalla suolla,
hillankukkaisen lumen keskellä,
sekoittuneena leijuvaan lehtivihreään,
sumentaa eetoksen lopen tyystin.

Ja noin miljoonan hurmioituneen inisijän osallistuminen
liiskatun syöpäläistoverinsa peijaisiin
saa näkemään humeetin lähes harhoja,
ilman muruakaan muinaisten šamaanien sientä.

Sanojen vuolas suoni kuivuu kaikki tyynni,
ehtyy verensuolaisen hien maistuessa kielellä,
kädentoimien keskittyessä hurmeisiin surmatöihin.

Otsasuonet pullistelevat suorituskykynsä äärirajoilla,
tappava myrkky kohisee vuoksina suonissa,
kiristää lihakset teräksisiksi vaijerikimpuiksi,
pingoittaa jänteet äärimmilleen.

Hikipisaroiden samentama katse
hapuilee neuvottomana eeskahtaalle
hakien ja etsien nevan reunalta kiinnekohtaa,
armahdusta paarmojen raatelemalle iholle.

Ensimmäinen lompolon pilkahdus pounikossa,
toivo herää, alkaa silmitön, sekopäinen,
haparoiva juoksu kohden siunattua vettä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

4 kommenttia:

  1. Auh, ihan liian todentuntuinen kuvaus. Onneksi täällä raikas pohjoistuuli puheltelee järveltä ja pitää öttiäiset poissa.

    VastaaPoista
  2. Ja onneksi täälläkin puhaltelee, eikä räkkä piinaa...tosin, suopursun ja suon tuoksusta melkein näkee valveunia..kurki!

    VastaaPoista
  3. Hirviömäistä teurastusta verenimijöille! Taisit hävitä niille. Niitä riittää täälläkin suolaidalla asuessa...

    VastaaPoista
  4. Demetriukselle:
    No tuommostahan se on, lapsuudesta muistan.
    Järvi on nyt meidänkin turvanamme.

    Cranelle:
    Sitä oikein joskus rukoilee että jokin tuulenviri kävisi.

    Marjaisalle:
    No sanos muuta, mutta mitäs tukkivat iholle.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi