perjantai 16. huhtikuuta 2010

TUHKA UHKA

TUHKA UHKA

Luottamuksen - ja uskottavuuden henkinen talo palaa  parast'aikaa poroksi, mutta meillä parahultaisesti maataan vaan - toistaiseksi. Hirveä on onni tässä onnettomuudessa. Ei sentään eduskuntatalo. Vielä. 
Tai Matti Vanhalaisen talo, se kai muistaakseni asuu nykyisin  itse hyyryläisenä kun ei muistanut niitä tupeeseen sahattuja lautoja sieltä kesämökiltään Laukaan Peuraniemestä.
Hämmästyttävää - on lähes tieteellinen sensaatio,  kuinka muistinsa menettänyt Vanhalainen voikaan muistaa kristallinkirkkaasti sen mitä ei muista.

No pääministeristä ei edes päivääkään, mutta sen sijaan että olisin huolissani politikkasten toimeentuloturvasta, vaikkapa esim. min. Hyssäläisen osalta, olen huolissani sen heidän työnsä selvästikin  aiheuttamasta hyvin kummallisesta ammattitaudista, muistamattomuudesta, huonomuistisuudesta. Ovatkohan muistaneet merkityttää sen ammattitautiluokitusten listalle? Vaikka takaoven kautta.

Muinainen kallonporaajatuttuni entisiltä hyviltä ajoilta, Psyg. sic. pac. tri. Olivier Kiimalainen oli jo taannoin, aikaa sitten, tutkimuksissaan edennyt niin pitkälle, että hänellä oli aineistoa muutama mapillinen siitä kuinka erinäiset tutkivan juurnalismin havainnot, poliisin kuulustelupöytäkirjat ja leivättömänpöydän ääressä tapahtuneet kurkistusneuvottelut politikkasten muistisyövereihin ovat nimenomaan sangen yhteneväisiä pikkunilkkien, huijareiden ja epämääräisten keplottelijoiden, parittajien ja sutenöörien kera.

Siis yks'yhteen, lähes identtiset, sekä amatöörien että ammattilaisten keskuudessa. Kukaan ei muista mitään. Tai ketään. Eikä tunne.

Mikä taas on merkittävää olennaisesti sille johtopäätökselle, että yhteiskunnallista luottamusta saavuttaakseen ja ylläpitääkseen on valehdeltava jatkuvasti kuin turkkilainen tosipaikan edessä ja olla muistamatta mitään - samaan tapaan kuin muut edellä mainitut ammattikunnat ja että näin ollen, sillä silmällä katsoen molemmat, sekä politikkaset että roistot kuuluvat siinä mielessä sille samalle listalle joiden kalloon on porattava reikä joko kuvainnollisesti tai siten perinteiseen muinais-epyktiläiseen tapaan.

Joka tapauksessa jotain on tehtävä ja hopulla, on Psyg. sic. pac. tri. Olivier Kiimalaisen vankka mielipide tässä asiassa. Ja se myös pitää. Ja jono sen kun vain kasvaa.

~~~~~~~~~~~~

Tuhka uhkaa Absurdistania nyt myös hyvin outoa ja sangen kummallista kieltä puhuvien islantilaisten takia. Vai mitä olette mieltä seuraavasta:
"Flóðið hefur náð hámarki. Talið er að hlaupið í Markarfljóti hafi náð hámarki um kl. 13 í dag. Gunnar Sigurðsson vatnamælingamaður segir flest benda til að hlaupið sé farið að minnka.
 
Gunnar hefur verið við mælingar í dag, en ekki er sjálfvirkur vatnamælir í Markarfljóti. Hann segir að skemmdir hafi orðið á þjóðveginum, en talið sé brúin sé óskemmd."

Eipä ole ihme jos ei tulivuorikaan pysty kiehumaan omissa nahoissaan kun tuollaista kuulee jatkuvalla syötöllä, alvariinsa, vaan pyrkii se lempolainen turskahtamaan riemunsa julki jään ja kiven läpi kuin mies sinisen.

Ei enää jaksa hämmästyttää miksi islandeerien pankit menivät tuhkaksi, islandeerien usko pankkeihin meni tuhkaksi kun nyt koko kinkerpiiri uhkaa sekin hajota tuhkaksi entisen, jo olemassa olevan tuhkan joukkoon.

Eikä tässä vielä läheskään kaikki, samaan syssyyn ennestäänkin jo kusessa olevat ne kansalliset lentoliikelaitokset - joissa lentäminen tapahtuu siis etupäässä lentokoneilla - kautta läntisen €uroopan joutuvat pidättämään henkeä ynnä koneensa maissa, samoin kuin matkustajat; tuon saman, vuoren purkautumisen palamisen jätteenä syntyneen lopputuotteen, kaikkialla leijuvan kuonan takia. Synkimmät mielet epäilevät tästä ainakin jonkinmoisen verotuskohteen kehkeytyvän. Parhaassa tapaauksessa sekä haitta- että hyötyveron. 

Kävelevän Kataistrofin oli nähty hymyilevän riettaasti, normaalisesti luotettavana pidettyjen lähteiden mukaan, uutisen tultua saatetuksi hänen korviensa ulottuville.

~~~~~~~~~~~~

Mutta tuo kaikki edellä mainittuhan on vielä mitätöntä pientä eimitään, suorastaan lastenleikkiä sen rinnalla että suomalais-ugrilaisen heimon luottamus arkaistisiin maantapoihin nojaavan Arkadianmäen, kreikkalaisen maakunnan mukaan nimetyn kahdensadan täydellisen nollan päivä- ja yökerhon syytinkiläisiin on haihtunut kuin tuhka tuuleen.

Sen minkä isovanhempamme vanhemmillemme opettivat jo ennen ja jälkeen Lumisodan ja he sitten meille vunukoille 60-luvulla, on nyt todistettavasti toteen näytetty:
"Politikat ovat konnia ja edustuksellinen demokratia eli lumedemokratia on hienosti sanottuna sontaläjä jota ei parane tonkia - alkaa haisemaan."

AH! Kuinka niin oikeassa he olivatkaan tuolloin, vuosikymmeniä sitten!? Nyt haisee, kaikki luottamus on palanut tuhkaksi ja lehahtanut ilmaan. Se uhkaa laskeutuessaan tukahduttaa kaiken yhteisen tekemisen kipinän, koska yleinen hyvä näyttää kertyvän valikoidusti - ei kaikkien hyväksi.

Yhteisöllisyys on palanut ohessa pöllyäväksi tuhkaksi jota vallitsevat tuulet kuljettelevat sinne ja tänne vailla minkäänlaista kiinnekohtaa, kotisatamaa. Yhteisön hyödyn tilalla on tullut ahneuden hyötö joka syö kuormasta.
Enää vain totuus on jäljellä, se ei pala tuhkaksi, mutta se kuopataan syvälle ja päälle rakennetaan ostoshelvetti.

Tyhmät ovat vain tyhmiä ja pysyvät sellaisina, ahneet ahneita. Ei sille mahda jumalatkaan mitään. Isäinmaamme kytee jo, odottaa vain sopivaa puhuria leimahtaakseen ilmiliekkiin.
Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tervetuloa Absurdistaniin!

2 kommenttia:

  1. Voi Harmaasusi kuinka oikeassa oletkaan. Silti täytyy yrittää pitää köyhien puolta.

    VastaaPoista
  2. Luonnonlapselle:
    Voisi kai sanoa että huono-osaisten puolta ylipäänsä.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi