HiPAiSEE NOKAN KÄRKEÄ
Nojaan silmät raukeina haavoittuneen aihkin kylkeen
aistien tervaksen viehkeän huumaavan tuoksun.
Lumihiutaleiden iloisen kepeä tanssi hilpeänä pöllyten,
leijuen aivan keijujen tapaan - vailla huolenhäivää,
välillä kiitäen rossan selässä - eläen vain tätä päivää:
vastaa kysymykseen elämän juoksun tarkoituksesta.
Ilkikurisin hipaisee nokan kärkeä sivellen kuin höyhen
ja saa aivastamaan kaiken sen pahan ulos,
mikä ihmiseen on kertynyt vuosituhanten aikana.
Toinen kiikkuu ripseni karvassa,
sulahtaa pisaraksi poskeni uurteisiin,
kutittaa ahavoitunutta nahkaa.
Pyryä enteilee moinen - talven valkeutta.
Pidätän naurua, vaikka tämä on vakava paikka,
paksu lumi peittämässä pian maan kamaraa
ja purevat keskitalven pakkaset odottamassa edessä,
uhkaamassa elämän olemassaoloa.
Oiwallan puiden välisten tyhjän tilan äkin,
sen kosmisen hyödyllisyyden itsessään.
Tyhjässä tilassa pujotellessani tulen tutuksi jokaisen
lumisen puun kera erikseen,
muutenhan näkisin vain ne metsänä.
Nojaan silmät raukeina haavoittuneen aihkin kylkeen
aistien tervaksen viehkeän huumaavan tuoksun.
Lumihiutaleiden iloisen kepeä tanssi hilpeänä pöllyten,
leijuen aivan keijujen tapaan - vailla huolenhäivää,
välillä kiitäen rossan selässä - eläen vain tätä päivää:
vastaa kysymykseen elämän juoksun tarkoituksesta.
Ilkikurisin hipaisee nokan kärkeä sivellen kuin höyhen
ja saa aivastamaan kaiken sen pahan ulos,
mikä ihmiseen on kertynyt vuosituhanten aikana.
Toinen kiikkuu ripseni karvassa,
sulahtaa pisaraksi poskeni uurteisiin,
kutittaa ahavoitunutta nahkaa.
Pyryä enteilee moinen - talven valkeutta.
Pidätän naurua, vaikka tämä on vakava paikka,
paksu lumi peittämässä pian maan kamaraa
ja purevat keskitalven pakkaset odottamassa edessä,
uhkaamassa elämän olemassaoloa.
Oiwallan puiden välisten tyhjän tilan äkin,
sen kosmisen hyödyllisyyden itsessään.
Tyhjässä tilassa pujotellessani tulen tutuksi jokaisen
lumisen puun kera erikseen,
muutenhan näkisin vain ne metsänä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Pidän leijailevista lumihiutaleista ja niiden seikkailusta vaikka minne, mutta sitten kolahti, kun huomioit puut ja niiden eron. Hieno oivallus. Niinhän mekin täällä blogistaniassa olemme kaikki erilaisia, siinä se vitsi juuri on.
VastaaPoistaUunalle:
VastaaPoista* Minäkin tykkään, siinä on jotakin vapauden ja riemun tunnetta kun niitä seuraa.
* Niin, erilaisia olemme kaikki ja samanlaisia samalla.
Pidän tuosta lopun puu/metsä -kuvauksesta kovasti, hyvin muotoiltu.
VastaaPoistaSiitä että se kääntää "ei näe metsää puilta" -sanonnan toisin päin. Pitää osata ajatella se joskus niinkin päin!
Jos minun pitää päättää, puut ovat jollain tapaa tämän planeetan hienoin "elämän tuote" - vaikka samalla toki kaikki ovat yhtä hienoja, yhtä tärkeitä. Mutta puissa on jalostunut jotakin hämmästyttävää, jollain tapaa ylittämätöntä. Ja niiden kanssa kannattaa tulla tutuksi, yhdessä ja erikseen.
Uuvanalle:
VastaaPoistaTäksis vaan Uuvana.
Ajatella "lasten tavoin" - se tekisi monasti hyvää.
Jos verrataan sitkeyttä elää, puu voittaa kaiken.