keskiviikko 16. joulukuuta 2009

HiMMEÄ HEHKU


HiMMEÄ HEHKU

Kuulen laulavan tuulen korvissa
se ujeltaa selvästi piisin hormissa.
Saa tulen tanssimaan - innosta nuolemaan liemua.
Se koskettaa hereää sielua.

On leudonnut ulkona hieman.
Tievan harsuinen satumetsä huojahtelee,
kurkottaa akkunasta sisään,
intimiteettisuojasta vähät välittäin.

Sen kun rapsuttaa häpeämättä kuuraiseen lasiin
kaamoksen rusotuksen himmeässä hehkussa,
puolen päivän aikaan.

Kiskon villaista lointa ylle, kävelylle aion,
nii-in - haistelemaan joko talvi on tullut vai mennyt.

Nykyään sitä ei tiedä muutoin kuin uutisista seuraamalla,
päättävät siitä jossakin palaverissa wirallisesti.
Hulluimmillaan äänestämällä.
Meillä sille nauravat haasiain riu'utkin.

Itse luotan wanhaan tekniikkaan:
Luoteinen siellä puhaltaa, tuoksuu selvästi Alaskalta,
jääkarhujen pierulta, hylkeiden röyhtäisyltä,
inuittien kalanmaksaöljyltä.
Ja suolalta,
merisuolalta aina kun ruu'asta on kyse.

Oh-show-tah hoi-ne-ne


6 kommenttia:

  1. Tämän runon kuva:
    Otettu eilennä, 15.12.2009, klo 13:13:42
    Taivaanpiiristä lannan suuntaan.

    VastaaPoista
  2. Ai kun kaunis taivaanranta, olen lievästi addiktoitunut tällaisiin kuviin! Hienosti kuvailet päivänkulkua kun sitä aurinkoa ei näy.

    VastaaPoista
  3. Elisalle:
    Vai niin! No kyllä minunkin silmään taivaanpiirit yleensä sattuu.
    Kiitän ja kumarran.

    VastaaPoista
  4. Iltapäivää,
    Kirjoitat enemmän viisasta kuin yksi tyhmä ehtii lukea ja sisäistää - pakko palata tähän kaikkeen..

    VastaaPoista
  5. Hyihyi luoteistuulta mille lemuaa. Meille ennen luoteinen toi mädän hajun tehtaan kaatopaikalta mutta sitten ne sulki sen (vain kaatopaikan, ei onneksi koko tehdasta) ja nyt luoteistuuli on ihan väritön ja mauton.

    VastaaPoista
  6. Melitalle:
    No ehtosta vaan.
    Tuo kuulostaa kyllä hyvältä, mutta jokaisen pitäisi ennättää näitä pähkäillä. Siten siitä tulee lumipalloilmiö.

    Demetriukselle:
    Elämälle. Eikä jää pyörimään, painaa tästä Pietarin suuntaan.
    Ihan väritön ja mauton on hailakka.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi