keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

SAAMEN MERi


SAAMEN MERi

Keskikesän levollisuudessa siintää valtaisa järvenselkä,
lähes pilvettömän taivaankaaren huomassa.
Rauhallinen, pysähtynyt maisema ilman liikettä;
sinisävyinen näkymä melutta ja hälyttä.
Synnyinmaan kiihkoton tyyssija.

Ei katkeamattomia autojonoja, ei ruuhkia,
ei hikeä, kiehuvaa pikeä, pystyyn nostettuja sormia.
Erinomainen, suorastaan loistava paikka lorvia.
Tärvelemätön järvi, virneessä koko lärvi kun sitä katsoo.

Tunturin laki, saavutus - josta ajatukset voi laskea irti,
vapaasti kierimään vilttoja kallaita pitkin
ja jäädä itse puuskuttamaan.

Poukkoilemaan kivistä ja pahtaista sinne tänne;
kaukaa katsoen holtittomasti,
vapauttajastaan tasaisen varmasti eteenpäin.
Ensimmäinen näkemysero heti siis siinä,
kaavanko mukaan vai wapaasti.

Kyllä ihminen sijansa äkisti äkkää
kun tunturin päälle yksin kamuaa väistämään räkkää
ja repustaan tuulensuojaa yllensä hamuaa.
Ei sitä muilta ole ottaa.

Sitä on silloin ratkaisujen, ennakkoratkaisujen äärellä.
Muistuu kerkeästi mieleen:
Ensin pitää ajatella ja vasta sitten kiivetä.

Oh-show-tah hoi-ne

4 kommenttia:

  1. M. A. Castren moitti jo 150 vuotta sitten Lapin luontoa siitä että se on liian villi, ihminen ei ole sitä jalostanut kauniiksi. Saattaisi vähän moittia vieläkin, vaikka olisikin varmaan iloinen kännykkämastoista. Kai Inarin rannoillekin on jo rantakaava laadittu hillitsemään liian hillitöntä ajatuksen poukkoilua?

    VastaaPoista
  2. Demetriukselle:
    Kännikkämastoja siellä täällä piirtyy - kyllä, tämäkin otos on Tuulispäältä, masto selän takana mutta aina voi sommitella. Sitä varten inimisillä on kääntyvä pää.

    Jos kunnanjohtajan ketku olisi saanut päättää, koko järvi kai olisi myyty joillekkin jobbareille jo, mutta asia paljastui ja siitä nousi melkoinen mökä.

    Nyt asiaa on höllätty. Inarinjärviyhdistys on se joka asiaa hoitaa inimisten puolesta nomenklatuuraa wastaan.

    VastaaPoista
  3. Upea merimaisema! Maapallo näyttäisi sittenkin olevan pyöreä. :)
    Hyvää kesänjatkoa sinne tunturiin ja tunturin juurelle :)

    VastaaPoista
  4. Kipille:
    Kyllä se nyt alkaa siltä waikuttaa että pyöreä on.
    Hywää kesän jatkoa myös sinne Kipilään.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi