sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

YHDEKSi


YHDEKSi

Olemme nyt tässä - Oi Kultainen Aurinko!
Yhdeksi vihkiytymässä;
tunturissa - hehkusi ulottuvissa.
Ujoina katseesi alla.

Sudenhetkellä tartuimme lujasti toistemme käsistä;
kapusimme luoksesi kantaen taljaa, maljaa
sekä tilkkaa vettä pyhästä lähteestä.

Tässä on susiprinsessani.
Ajattoman ajan hän etsi minua, minä mittaamattoman.
Tässä hän on. Katso.
Minun naaraani.

Sillä hetkellä, sillä silmänräpäyksellä kun pysähdyt
ja maankuori jalkojemme alla alkaa loitota sinusta.
Sillä tulimmaisella hetkellä,
me kaksi muutumme yhdeksi silmiesi alla.
Kuonnumme puolisoiksi jotka elävät yhtä ja yhtä.
Alamme elää tätä kaunista, aulista, yötöntä maata,
yksissä tuumin, kuumin ajatuksin, yhtenä kaksin.
Taivaanpiiristä toiseen.

Haemme tilan valtakunnastasi.
Ja sijan - oman sopukan johon asetumme
päivän puuhien jälkeen levolle.
Odottamaan kun synnytät uuden huomenen meille.


Oh-show-tah hoi-ne

12 kommenttia:

  1. Vaikuttavaa - sekä kuva että runo. Hyvää liikkuvaa kesää sinne kauas.

    VastaaPoista
  2. Ihana tunnelma, lataus. Kylmät väreet meni selkää pitkin lukiessa. Oma urokseni vaan kulkee ulvoen pitkin maata. Kunpa saisin sen viereeni tunturin laelle. Mutta kai se vielä tulee, jos niin on tarkoitettu.

    VastaaPoista
  3. Voi, minua niin liikuttaa ja onneloittaa tämä tarina. Onni siellä alla saman auringon kukoistakoon! Terveisin Hyvä Haltijatar

    VastaaPoista
  4. Lienee paikallaan sanoa parille sudelle ONNEA!
    Kannatti etsiä mittaamattoman ja ajattoman ajan :)

    VastaaPoista
  5. Tanssivalle harmaalle pantterille:
    Me kiitämme ja toivotamme hyvää kesää kaikille.

    Kermelille:
    Tulee sitten kun on aika. Se on varma. Ulvomassa pitää käydä aktiivisesti.

    Miinalle:
    Kiitos-kiitos ja perästä kuuluu, heti huomenna.

    Hevoiselle:
    Kiitämme ja ehkä sitä laumaakin pitää vielä miettiä.

    Arjaannelille:
    Kylläpäs kannattipas. Niin se vaan on. Että mitä enemmästä luopuu, sitä enemmän saa.
    Kiitämme vilpittömästi.

    VastaaPoista
  6. Hejokolle:
    Olet oikeassa, kaunista, niin kaunista.

    VastaaPoista
  7. Yksissä tuumin, yhtenä kaksin ajattoman ajan. Onnensopukan päivän puuhien jälkeen. Onnea sinne tunturiin, lauma on tärkeä juttu. Luonto antaa ihmiselle kyvyn kokea alkukantaisen aitoja onnentunteita.Niin ujo onnenruno, että ...

    VastaaPoista
  8. Ka, onnea ja villejä vaelluksia susiparille!

    VastaaPoista
  9. Liikuttuneena huokailen ja teitä suuresti onnittelen!

    VastaaPoista
  10. Unelmikolle:
    Pitää olla ujo niin riittää kerrottavaa pitemmäksi aikaa.

    Refanut'lle:
    Kiitosta-kiitosta. Sitä tarvitaan nykymaailmassa.

    Mimosalle:
    Kiitämme runsaasti Sinua Mimosa. Näin se menee kun on mennäkseen. Perästä kuuluu jatkossakin. Vasta puolet runoista alkaa olla kasassa. Puuttuu vielä hieman yli 500.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi