WELALLiSEN HELVETTi
Varsin moni saattaa muistaa tarinan leskimies verkatehtailijasta ja tyttärestään. Siinähän laman tai taantuman takia verkatehtailija joutui maksuvaikeuksiin ja menetti lopulta kokonaan leipäpuunsa ja jäi sitten vielä kaiken kukkuraksi kestämättömän, kaiketikin ylitsepääsemättömän summan velkaa rahoittajalleen, juutalaiselle koronkiskurille,
Tilanne oli epätoivoinen, sillä rehellisenä yrittäjänä mies tahtoi huolehtia velvoitteistaan siitäkin huolimatta että, dilemma näytti mahdottomalta. Niin kuin pakinan lopussa käy ilmi.
Koronkiskuri, wanha, itara kitupiikki oli hyvin perillä tilanteesta. Eräänä päivänä hän käsiään hykerrellen, visto vino hymy turpeissa suupielessään, saapui asiaa tehden verkatehtailijan luo, joka juuri oli keskustelemassa hehkeään kukkaan puhkeamaisillaan olevan tyttärensä kera tilanteessa.
Saituri katseli tytärtä mustat silmät irstaasti orastavia naisen muotoja hyväillen, ja alastomaksi riisuen, kieli himokkaasti huulia lipoen ja mumisten itsekseen.
Esitti sitten muka asiansa, eli tiedusteli suoritteita tehtailijalta, joka nolona selitti että tilanne oli nyt niin hajallaan ja ettei hän nyt osaisi ennakolta mennä mitään lupaamaan kun lopullinen tilannekkaan ei ollut vielä tyystin selvillä.
Koronkiskuri vihjaili kovasti monilla ikävillä puolilla ellei jotain fantastista tahtotilaa velan suorittamiseksi ala syntyä. Uhkailipa että jos mutkat eivät ala suoria, into, tieto ja taito tekevät pienestä hädästä suuren.
Kun tehtailija sitä hiljaisena pohdiskeli, saituri ikään kuin heltyi ja heitti yllättäen esiin uuden vaihtoehdon:
"Anna minulle tuo kaunis koskematon tyttäresi, niin minä kuittaan velkasi ja voit aloittaa uudelleen yrittämisen velattomana!?
Verkatehtailija pudisti päätään ja kieltäytyi ehdottomasti moisesti kaupanteosta:
"Vain minun kuolleen ruumiini yli!"
Karkotti sitten kiivastuneena koronkiskurin ulos talostaan.
Tästä saituri vain sinniköityi, vierailut alkoivat toistua yhä tiheämpään asian tiimoilta ja yhä kiukkuisempia vaatimuksia ja uhkauksia oli hänellä esittää joka kerta.
Kunnes koitti wihdoin se hetki kun saituri asteli verkatehtailijan talolle todistajiksi pyytämiensä nimismiehen ja rovastin kera.
Jo ulkoa hän huusi tehtailijaa tulemaan ulos kartanolle tyttärensä kera. Kun nämä hetkeä myöhemmin astuivat pihalle kuulemaan, kiskuri viittasi heidät liki ja esitti todistajiensa kuullen ehdot:
"Minä olen päättänyt olla armollinen sinua kohtaan. Näiden todistajien läsnä ollessa minä otan kohta taskustani nahkapussin, kukkaroni. Tyhjennän sen ja laitan sinne kaksi kiveä. Mustan ja valkoisen. Tyttäresi on otettava pussista yksi kivi.
Jos se on valkoinen, vapautan sinut velasta ja saat pitää tyttäresi. Jos hän nostaa mustan kiven, vapautan sinut, mutta otan velasta tyttäresi ja siihen sinun on tyytyminen tässä jumalan ja oikeuden todistaessa tämän."
Sen jälkeen koronkiskuri kaivoi pussin, karisti kolikot kouraan ja sujautti taskuunsa. Kumartui sitten maahan ja poimi maasta pari kiveä ja laittoi pussiin. Tehtailijan nuori hehkeä tytär kuitenkin huomasi että tämä ahnas, epärehellinen ketku, rahan ja ahneudenvallanedustaja poimi maasta kaksi mustaa kiveä.
Veri pakeni kaunottaren neitseellisiltä kasvoilta kalvaten ne kun hän samassa tajusi missä tilanteessa hän olisi. Hän olisi mennyttä. Hän joutuisi antautumaan tuolle irstailijalle. Tuo sika veisi häneltä sen mikä jalolle neidolle kalleinta on maailmassa. Lisäksi hän joutuisi palvelemaan ja tyydyttämään tuota hekumoivaa kuolaavaa otusta lopun ikäänsä, kunnes kuolema joskus sitten kutsuisi saiturin Helwettiin maksamaan maalliset vääryytensä.
Tyttösen aivot miettivät kiivaan kuumeisesti ratkaisua, pelastusta tästä suorastaan toivottoman mahdottomalta tuntuvasta tolasta...
Suomen talous on ajautumassa kurimukseen, syövereihin joista sen pelastaa vain oikea ratkaisu ja se ei näytä hyvin suuren osan mielestä olevan elvytys, velanotto syntymättömien lasten piikkiin ja pään menoksi omien, aikamme Kataistrofaalisten virheitten takia.
Jatkuva vaikeuksien olemassaolon ja vallitsevan todellisuuden kieltäminen on luonut kierteen jossa ajaudutaan yhä syvemmälle kurimukseen ja kuten jo ennakoitavissa on, €U-vaalien jälkeen hallituksen toimintaedellytykset ehtyvät yhden osapuolen romuttuvaan luottamuspulaan.
Tästä seuraa, että syksyllä, kun lama todella wasta ottaa suomalais-ugrilaisen heimon kynsiinsä, vaihtoehdot ovat kaventuneet entistä köykäisemmiksi.
Liikehdinnät kaduilla saattavat olla hyvinkin mahdollisia ja niitä rauhoittamaan on käytettävä muutakin kuin puhetta.
Siksi olisi nyt hyvä, jo ennen €U-vaaleja inimisten harkita ketä äänestää vai äänestääkö yleensäkään. ¿Kumpi vaihtoehdoista on musta ja kumpi valkoinen kivi?
¿Entä mitä tehdä jos on vain kaksi mustaa kiveä?
Tervetuloa Absurdistaniin!
Varsin moni saattaa muistaa tarinan leskimies verkatehtailijasta ja tyttärestään. Siinähän laman tai taantuman takia verkatehtailija joutui maksuvaikeuksiin ja menetti lopulta kokonaan leipäpuunsa ja jäi sitten vielä kaiken kukkuraksi kestämättömän, kaiketikin ylitsepääsemättömän summan velkaa rahoittajalleen, juutalaiselle koronkiskurille,
Tilanne oli epätoivoinen, sillä rehellisenä yrittäjänä mies tahtoi huolehtia velvoitteistaan siitäkin huolimatta että, dilemma näytti mahdottomalta. Niin kuin pakinan lopussa käy ilmi.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Koronkiskuri, wanha, itara kitupiikki oli hyvin perillä tilanteesta. Eräänä päivänä hän käsiään hykerrellen, visto vino hymy turpeissa suupielessään, saapui asiaa tehden verkatehtailijan luo, joka juuri oli keskustelemassa hehkeään kukkaan puhkeamaisillaan olevan tyttärensä kera tilanteessa.
Saituri katseli tytärtä mustat silmät irstaasti orastavia naisen muotoja hyväillen, ja alastomaksi riisuen, kieli himokkaasti huulia lipoen ja mumisten itsekseen.
Esitti sitten muka asiansa, eli tiedusteli suoritteita tehtailijalta, joka nolona selitti että tilanne oli nyt niin hajallaan ja ettei hän nyt osaisi ennakolta mennä mitään lupaamaan kun lopullinen tilannekkaan ei ollut vielä tyystin selvillä.
Koronkiskuri vihjaili kovasti monilla ikävillä puolilla ellei jotain fantastista tahtotilaa velan suorittamiseksi ala syntyä. Uhkailipa että jos mutkat eivät ala suoria, into, tieto ja taito tekevät pienestä hädästä suuren.
Kun tehtailija sitä hiljaisena pohdiskeli, saituri ikään kuin heltyi ja heitti yllättäen esiin uuden vaihtoehdon:
"Anna minulle tuo kaunis koskematon tyttäresi, niin minä kuittaan velkasi ja voit aloittaa uudelleen yrittämisen velattomana!?
Verkatehtailija pudisti päätään ja kieltäytyi ehdottomasti moisesti kaupanteosta:
"Vain minun kuolleen ruumiini yli!"
Karkotti sitten kiivastuneena koronkiskurin ulos talostaan.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Tästä saituri vain sinniköityi, vierailut alkoivat toistua yhä tiheämpään asian tiimoilta ja yhä kiukkuisempia vaatimuksia ja uhkauksia oli hänellä esittää joka kerta.
Kunnes koitti wihdoin se hetki kun saituri asteli verkatehtailijan talolle todistajiksi pyytämiensä nimismiehen ja rovastin kera.
Jo ulkoa hän huusi tehtailijaa tulemaan ulos kartanolle tyttärensä kera. Kun nämä hetkeä myöhemmin astuivat pihalle kuulemaan, kiskuri viittasi heidät liki ja esitti todistajiensa kuullen ehdot:
"Minä olen päättänyt olla armollinen sinua kohtaan. Näiden todistajien läsnä ollessa minä otan kohta taskustani nahkapussin, kukkaroni. Tyhjennän sen ja laitan sinne kaksi kiveä. Mustan ja valkoisen. Tyttäresi on otettava pussista yksi kivi.
Jos se on valkoinen, vapautan sinut velasta ja saat pitää tyttäresi. Jos hän nostaa mustan kiven, vapautan sinut, mutta otan velasta tyttäresi ja siihen sinun on tyytyminen tässä jumalan ja oikeuden todistaessa tämän."
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Sen jälkeen koronkiskuri kaivoi pussin, karisti kolikot kouraan ja sujautti taskuunsa. Kumartui sitten maahan ja poimi maasta pari kiveä ja laittoi pussiin. Tehtailijan nuori hehkeä tytär kuitenkin huomasi että tämä ahnas, epärehellinen ketku, rahan ja ahneudenvallanedustaja poimi maasta kaksi mustaa kiveä.
Veri pakeni kaunottaren neitseellisiltä kasvoilta kalvaten ne kun hän samassa tajusi missä tilanteessa hän olisi. Hän olisi mennyttä. Hän joutuisi antautumaan tuolle irstailijalle. Tuo sika veisi häneltä sen mikä jalolle neidolle kalleinta on maailmassa. Lisäksi hän joutuisi palvelemaan ja tyydyttämään tuota hekumoivaa kuolaavaa otusta lopun ikäänsä, kunnes kuolema joskus sitten kutsuisi saiturin Helwettiin maksamaan maalliset vääryytensä.
Tyttösen aivot miettivät kiivaan kuumeisesti ratkaisua, pelastusta tästä suorastaan toivottoman mahdottomalta tuntuvasta tolasta...
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Suomen talous on ajautumassa kurimukseen, syövereihin joista sen pelastaa vain oikea ratkaisu ja se ei näytä hyvin suuren osan mielestä olevan elvytys, velanotto syntymättömien lasten piikkiin ja pään menoksi omien, aikamme Kataistrofaalisten virheitten takia.
Jatkuva vaikeuksien olemassaolon ja vallitsevan todellisuuden kieltäminen on luonut kierteen jossa ajaudutaan yhä syvemmälle kurimukseen ja kuten jo ennakoitavissa on, €U-vaalien jälkeen hallituksen toimintaedellytykset ehtyvät yhden osapuolen romuttuvaan luottamuspulaan.
Tästä seuraa, että syksyllä, kun lama todella wasta ottaa suomalais-ugrilaisen heimon kynsiinsä, vaihtoehdot ovat kaventuneet entistä köykäisemmiksi.
Liikehdinnät kaduilla saattavat olla hyvinkin mahdollisia ja niitä rauhoittamaan on käytettävä muutakin kuin puhetta.
Siksi olisi nyt hyvä, jo ennen €U-vaaleja inimisten harkita ketä äänestää vai äänestääkö yleensäkään. ¿Kumpi vaihtoehdoista on musta ja kumpi valkoinen kivi?
¿Entä mitä tehdä jos on vain kaksi mustaa kiveä?
Tyttösen ratkaisu pälkähästä päästäkseen on luettavissa huomenna 9.5.2009 klo 7:01 (± 5 minuttia) alla, kommendeeraus-osiossa.
Tervetuloa Absurdistaniin!
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Aika rankkaa tekstiä, mutta sellaistahan se on todellisuudessa. Täällä Italiassakin, missä upporikas Berlusconi juhlii. Jonkun mielestä, hän muka hoitaisi meidän asioita, kun omat asiat ovat kunnossa. Ja katin häntää.
VastaaPoistaVarsinainen asiani on kuitenkin se, että minulla on asiaa Sinulle blogissani Ummet ja lammet (siis: ritviecav.wordpress.com).
Paperivuorineuvokselle:
VastaaPoistaMinäpä käyn vilkaisemassa. Kiitän.
RATKAISU
VastaaPoistaKun neito huomasi kelmin tempun ja aikeet, hän ajatteli että, aino keino selvitä on vedota pappiin ja nimismieheen.
Siksi hän rohkeasti kurkotti kiven pussista mutta pudotti sen maahan.
Punastellen katsoi sitten pappiin ja nimismiehen ja totesi:
"Anteeksi, olinpa minä kömpelö. Voimmehan katsoa minkä värinen kivi sinne pussiin jäi."
Haa, naisen oveluutta ei ylitä juutalaisen kauppiaan kierous=)
VastaaPoistaHevoiselle:
VastaaPoistaKorostan että se oli toimiva, looginen ratkaisu. Kyllä kierouteen voi vastata kieroudella. Elikkä potut pottuina.