maanantai 18. toukokuuta 2009

KiRJASTO



KiRJASTO

Vihreät humalasalot tukeutuvat harmaaseen rapattuun seinään. Punaisten kattotiilien raja erottuu vielä, jos nimittäin äkkää katsomaan, vaikkakin sammaloituminen on kyllä ehtinyt jo jokseenkin pitkälle.
Wanhanaikaiset pieniruutuiset lyijylasiakkunat eivät paljastane satunnaiselle ohikulkijalle tuskin mitään sen kummempaa, silloin kun joku siitä sattuu ehken ohitse kulkemaankaan.
Asian varmistaa vielä lasin huoneen puolelle ripustettu harsoinen kappa, niin että sisällä ei tilapäisistä tirkistelijöistä tarvitse piitata.

Sisältä tämä kyseinen huone on korkea, tummine mahonkipaneloituine kattoineen. Katosta riippuu. Tai roikkuu - riippuen näkijänsä katsantokannasta, kaksi kristallista kynttelikköä. Toinen modernisoitu sähkölle, toinen perinteinen, kai säälistä tai varojen puutteesta sinälleen jätetty. Juhlavia kaikki tyynni, molemmat.

Huonetta kiertää joka seinällä kolmemetriset wankat, jalavapuiset kirjahyllyt täpötäynnä ruskeaselkäisiä nahkaniteitä. Joukossa lukuisia harvinaisuuksiakin. Vain akkuna-aukot sekä jykevä tamminen peiliovi on vapaana. Ynnä tietysti tummanvihreiden verhojen sija.

Kaksi biisoninnahkaista, oiwallisesti patinoitunutta lepo- tai nojatuolia, miten vaan; vinosti vastatusten keskellä huonetta. Omilla pyörillään seisova, kaunis ruusupuinen tarjoiluvaunu ja lisäksi päältä ladattava baarikaappi akkunoiden alla. Kaapin päällä wanhahtavan oloinen suuri maapallo, Suomen pienoislippu ja tarjoiluvaunulla wiskikarahvi puolillaan ynnä neljä lasia, Nagant M95 revolveri ja rasia panoksia.
Ei kukkia, ei tauluja, ei meteliä, ei hälyääniä - pitsiliinasta nyt puhumattakaan.


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ovi avautuu, sisään astuu pitkä hoikka, suorastaan hontelo, lyhytviiksinen mies shaketissa, valkoisessa paidassa, musta solmuke avattuna roikkuen ja sikarin tynkä hampaiden välissä. Knalli päässä ja tuulen pieksämä sateenvarjo, kai kuriositeettina.
Kasvojen yleisilme on valahtunut.

Tuhkakuppi tietenkin on myös - tarjoiluvaunun päällä, mutta housuja miehellä ei ole yllään, pelkät valkoiset kalvakat, lähes karvattomat ketarat, surullisesti alaspäin nuokkuva kalunsa silmäilee vuosien saatossa jo tutuksi tulleita varpaita kun ei muutakaan tekemistä ole sillä erää.

Tulija silmäilee hetken huonetta, valitsee kahdesta nojatuolivaihtoehdosta sen paremman, asettelee siihen selkänojalle viikatun shaalin, sillä ikävä on nahkatuolilla istua jos silkalla iholla siihen lähättäytyy, hyvin ikävä. Takapuoli käy hetkessä nihkeäksi ja sitten on pienimmänkin liikkeen takia aina nostettava, ettei nahka väänny liian kireäksi.

Harminsa sitä on inimisillä vaikka kaikki muu olisi päälle päin ihan kunnossa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Juuri kun mies ehättää istumaan kädessään lasillinen wanhaa aromikasta "elämän vettä", kirjaston ovi aukeaa äänettä ja tuohtunut tallirenki ryntää sisään sontaisissa, hevoisen hielle tuoksahtavissa vaatteissaan:
"Isäntä-isäntä, nyt se orin kujjuuni yllätti sen hiirakon tuolla laitumella, nousikin sen raudikon selkään!"

Nojatuolissa istuja hätkähtää, muttei näytä sitä tallirengille - sellainen ei kertakaikkiaan sovi, ei ole mahdollista, kulauttaa tyynesti lasillisen, imaisee sikaristaan, pölläyttää tukahduttavan siniharmaan pilven, nousee sitten kipakasti ylös, harppaa muutamalla askeleella akkunan viereen ja katsoo levollisena ulos. Kuin saalistaja tuloksiaan arvioidessaan.
Eihän siitä minnekkään laitumelle näy, hyvänen aika, mutta ei sen nyt niin väliä kun päässä vilistävät muut kovin kiihdyttävät asiat.

Miksi kulta jaksaa säilyä ja kohota arvossaan sekä timantit? Eihän niitä mihinkään varsinaisesti tarvita. Saamari - koko ajan löydetään lisää. Mutta kai se pitää toivoa, että naiset eivät ymmärtäisi pitää niitä turhuutena. Muutoin loputkin tästä "reaali"taloudesta romahtaa.

Niin kestävällä pohjalla on tämä "talous"... hmh!
...ja minä olen sentään ministeri!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä TARINA kullattomille.
........
En usko, että kunniasta on minulle kuolemani jälkeen mitään käyttöä, otan kaiken nyt rahana, eläessäni.

12 kommenttia:

  1. Olipa hyvin kuvailtu vanhanajan komea kirjastohuone. Arvokkaita kirjoja.

    Kulta ja timantit säilyvät. Ja kirjat.

    VastaaPoista
  2. OK'lle:
    Kyllä - kirjastot ovat mainioita.

    Hejokolle:
    Siiiiiiiis!

    Arleenalle:
    Säilyisi vielä ministerin henki, herramiehet, aidot sellaiset eivät kestä julkista häpeää.

    VastaaPoista
  3. Tunnelma oli ihan samanlainen kuin Dublinin Trinity Collegen kirjastossa.
    Jotain kuitenkin puuttui.
    Se housuton isäntä.

    VastaaPoista
  4. Arjaannelille:
    Siis siellä Dublinin Trinity Collegen kirjastossa?
    Puuttui se housuton isäntä?

    VastaaPoista
  5. Roope Ankan verivihollinen Kroisos Pennonen pukeutuu noin.

    VastaaPoista
  6. Maarialle:
    Ja-ha! vai niin, Merkitsen muistiin. Tiedoksi!

    VastaaPoista
  7. Kirjastolla on upeat puitteet, mutta mahtaako siellä kukaan kirjoja lukea - rekvisiittaa vaan, niin ja rikkaan makuista tunnelmaa.

    VastaaPoista
  8. Aimariille:
    Kyllä siellä luetaan, eivät ole kulisseina.

    VastaaPoista
  9. Kaikki se arvokas yhdistyneenä ihmisen inhimillisyyteen. Hyvä!

    VastaaPoista
  10. Jip'lle:
    Niinpä vaan, näkökulmia on paljon ja kaikki oikeita.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi