faabeli: NUPPU
Lensin ammoin onnenmaahan, taivaanpiirin taitse.
Ensimmäisnä kultalaaksoon perimmäiseen,
satumaiseen, ihanaiseen - innoissani ensin.
Palavissain lensin.
Väylää, reittii näytti, korkealla käytti, sydäntäni räytti,
lopuks' toiveen hartaan täytti;
muudan lauhan lempee,
hempeen lämmin lounatuuli: Lupas' kaikkein parhaan.
Neuvoi - tuolta pilvet puuntaa,
lennät tuolta kuun taa - tuota suuntaa
ja siitä sitten sinivuoren sumun yli.
Siellä oottaa kurun vehree vehmas syli,
kasteenraikas odelmainen onni.
Näin se mulle vihjas.
Lupas' lemmen nuoren kauniin auliin,
sieltä löytyvän jos vain sitä hakee sinnikkäästi jaksan.
Aloilleni asetuin ja paikkaa tarkoin tutkin,
mut' korostunein arvoin harvoin kiinnostavaa keksin,
vaikk' sitkeästi etsin, sanaa kirjoin, muita hutkin.
Kunnes vihdoin löysin nupun, ihanaisen, minun ehdoin,
uuden kukan - hänet kohta hullun lailla tahdoin,
hupun syrjään siirsin,
kielin, suukoin siihen tunteet piirsin.
Sitä omakseni ainiaaksi oitis mielin.
Oh-show-tah hoi-ne
Kyllä tuon Nupun kelpaa! Harva ruusu saa moista tunnustusta ikänä! Ettet vain olisi Hukka mennyt hullaantumaan :)
VastaaPoistaEläintä en muuta nähnyt, paitsi suden harmaakuonon, johan runo sillä faabeliksi taipuu.
VastaaPoistaSo romantic!!
VastaaPoistaPianko nuppu avautui täydelliseksi ruususeksi?
Arjaannelille:
VastaaPoistaNiin?
Isopeikolle:
On katsottava tarkkaan että näkee.
Hannelle:
Hyvällä ilmalla sitä herkistyy jäyhempikin mieli.
Avautuminen vie aikansa. Niin kuin aina.