sunnuntai 1. helmikuuta 2009

HUKAN LYKKY


HUKAN LYKKY

Tänään on oiwa päivä. On on.

Allakan mukaan aurinko nousee näköjään
ja todennäköisesti jokseenkin,
miltei vuorenwarmasti,
mutta on ehken pilvessä - vältyn nokilaseilta tällöin.

Jos vielä sataa, ei edes turhaa huolta metsäpaloista.
Kello näyttää sitkeästi ohikiitävää aikaa
ja radio wiimeistään vakuuttaa että kello ei valehtele.

Ei lottovoittoa yhäkään - onneksi, senkin tarkistin;
harkitsin ja nostin samalla tammukoita sulamaan.

Savustan jahka ennättävi meillä päivä puoleen
ja tallel' nahka poron, kinniraasu tosin, yhä on;
alle pepun sekä repun;
ynnä yhden hepun, wanhan ketun. Joka tulee.

Ei siis syytä herkun suhteen huoleen.

Iltapuhteen tätä tuttuu avustan,
hällä hätä, hiuksii nyhtää, tyhjää nyhjää,
paikkaa nuttuu, on harmi, miettii yhtä juttuu
syystä jonkun pikkuserkun pikkunuhteen.

Pieni vain on huoli, sielun arpi; rikku,
sen luulen - suklaalaastarilla peittää,
jos kahven päälle keittää
ja wanhat murheet roskiin heittää.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

7 kommenttia:

  1. Oiva päivä on ja erityisesti jos vanhat murheet roskiin pystyy heittämään. Siihen on tähdättävä :)

    Sarastaa jo, sininen hetki meneillään täällä etelän leveysasteilla.

    VastaaPoista
  2. katriina.lahtiselle:
    Sinneppä sinne, roskiin, ei ne siitä enää kärsi vaikka ne sinne hylätään.
    Me tällä perällä mennään reilun puolentoista kuukauden päästä teistä jo ohikin tuossa sinisessä hetkessä.
    Yötön yö - Ijahis idja alkaa 21. toukokuuta ja päättyy heinäkuun 22.

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää uusi päivä, uuden kuukauden alku. Ruokaa on tulossa, lämmin talja pepun alla ja auttaakin saa. Siitä saa usein itsekin hyvän mielen.
    Hyvä runo, pehmeästi kulkee.

    (Olen vain laiskuuttani vaihtanut nimen lyhyemmäksi, silti olen Leijonainen-blogissa ja tänään laitan lupaamani vastauksen haasteeseesi.)

    VastaaPoista
  4. Oiwa talvipäivä täällä etelässä, pakkasta vähän, ja suurennuslasilla havaittava lumipyry. Käyttämäsi kieli kiehtoo... Olipa mainiota että kuvasi Kopsin kammariin kannoit. Omani myös tykösi lykin :)

    (Kommentin osaan laittaa tähän vain pääblogistani käsin...)

    VastaaPoista
  5. Uunalle:
    Tämmöstä tänään, kiitän.
    (Nythän on niin että Uuna kuuluu shamaanien sukuun ja sillä on naisten noitarumpu, jonka avulla Uuna siirtyy kivikauteen. Hänen tehtävänään on tuoda sieltä rohto, jolla eräs ystävä voidaan parantaa. Matkallaan hän tapaa kivikautisen heimon, jolla on yhteys hänen sukuunsa. Samalla hän ystävystyy Nuuk-nimisen pojan kanssa, joka opettaa Uunalle paljon asioita tuon ajan elämästä...)

    Ritalle:
    Kops-kops!
    * Meilläkin laimennettua pakkasta, juuri ja juuri negatiivisella asteikolla.
    * Rakastan kieltä.
    * Ai tuo vaalea pörrö? Se vaikutti kyllä jotenkin tutulta.

    VastaaPoista
  6. Suklaalaastari on hyvä moneen pikku murheeseen. Vanhat roskiin! Hyvä. Saapi uudet tilaa.
    Aurinko peijakas meilläkin paistoi eilen. Pitkään sitä ihmettä odoteltiinkin. Yhdistelmää lumi ja aurinko siis.
    Ja sittenpä vaan takaisin ihailemaan tuota luonnon ihmettä. Susihukkasta sinisävyisellä järven jäällä. On muuten terävä kuva. Ootko muuttanut lataamismetodia?

    VastaaPoista
  7. Tarolinolle:
    * Etenkin tumma kermasuklaalaastari. Etenkin.
    * Kyllä meillä tänäänkin Kultainen Kehrä piipahti. On vai niin ujo kun oli pitkään poissa.
    * Siirrän kuvan harmaasusi.com:iin ja sieltä linkkinä tuohon.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi